Legia, se Puolan suurin ja vihatuin

Krakova, sunnuntaina 28.9.2025 klo 7:30. Sunnuntait ovat syystä tai toisesta nousseet usein reissujemme pääpäiviksi, mutta se ei varsinaisesti näy vielä tähän aikaan. Osa porukasta on kuitenkin jo ylhäällä ja Mailapoika paistelee keittiössä muniaan. Kermaliköörillä pääsee perinteisesti uuteen nousuun ja kohti kolmatta päivää, ja tuntia myöhemmin myös juna-asemaa, josta meidän matka tänään vie Puolan pääkaupunki Varsovaan. …

Jatka artikkeliin Legia, se Puolan suurin ja vihatuin

Cracovia, kakkonen on nyt ykkönen

Krakova la 27.9.2025 klo 19:00. Vajaan kahden tunnin junamatka on sujunut kosteissa ja osittain myös semi-romanttisissa tunnelmissa auringonlaskua junan ikkunasta katsellessa. Yhdeksän hengen rytmiryhmämme on palannut Kielcen päiväretkeltä Krakovaan ja vieläpä täysin samassa kokoonpanossa. Meillä on reilu tunti aikaa raahata perseemme Cracovian kotistadionille ja siihen hommaan käy parhaiten Uber. Ensimmäiset neljä pääsevät liikkeelle heti, mutta …

Jatka artikkeliin Cracovia, kakkonen on nyt ykkönen

Koronan jäljillä Kielcessä

Krakova la 27.9.2025 klo 9:00. Lauantaina on Laamanaaman Halpamatkojen tapaan aikainen herätys eikä yhdeksän hengen ryhmämme ei ole aivan tuoreimmillaan. Kaikki ovat kuitenkin a) löytyneet saman katon alta aamulla ja b) päässeet jalkeille. Ja jotain outoa siinä olisikin, ellei Mailapojan tekemät erinomaiset aamupalat maistuisivat. Päämenuna on munakokkelia, pekonia, leipää ja murukahvia kermaliköörisilmällä. Saattaapa joku maistella …

Jatka artikkeliin Koronan jäljillä Kielcessä

Puolan lätkäsarjaa ja turkulaisvitsejä

Katowice perjantaina 26.9.2025 klo 17:45. Astumme sisään Katowicen pieneen jäähalliin. Aika paljon on ehtinyt tapahtua ennen tätä hetkeä ja todennäköisesti hyvinkin paljon ehtii vielä tapahtua tämän hetken jälkeen. Meitä on matkassa yhdeksän ja näistä seitsemälle selvisi vasta aamulla lentokentälle, että mihin maahan olemme matkalla. Puolassahan sitä ollaan, koska miksi ei? Yhteinen hyvä ystävämme Steffe menehtyi …

Jatka artikkeliin Puolan lätkäsarjaa ja turkulaisvitsejä

Retki Rodokselta Symin saarelle

Rodoksen vanhakaupunki on heräilemässä. Muurien sisällä kapeilla kujilla sijaitsevat kaupat availevat oviaan. Kulkukissat vaeltelevat ja etsivät varjoisaa paikkaa, johon kellahtaa. Heinäkuu Kreikassa on kuuma. Muurien ulkopuolella satamassa ihmiset odottelevat laivaan pääsyä. Pieni, alle 40 metrinen, Sebeco II alus on kuljettamassa meitä ja paria sataa muuta matkustajaa kohti Symin saarta, joka on suosituin ja lähin saari …

Jatka artikkeliin Retki Rodokselta Symin saarelle

SSV Jahn – Derbytunnelmaa Regensburgissa

München sunnuntaina 30.3.2025 klo 8:00. Kelloja on siirretty kesäaikaan ja aikaisesta herätyksestä tuli tämän myötä vieläkin aikaisempi. Eipä siinä, väkisin ylös ja liikkeelle. Aamupalat hotellilla, U-bahn rautitieasemalle, kaupan kaljahyllystä matkaeväät ja junaan. Suuntana meillä on tällä kertaa Regensburg. REGENSBURG Baijerin neljänneksi suurin kaupunki Regensburg sijaitsee reilun tunnin ja noin 100 kilometrin auto/junamatkan päässä sekä Münchenistä, …

Jatka artikkeliin SSV Jahn – Derbytunnelmaa Regensburgissa

FC Bayern München – ensi kertaa Allianzilla

München lauantaina 29.3.2025 klo 9:00. Aamupala on nautittu hieman väsyneissä merkeissä, mutta kuitenkin hyvällä fiiliksellä. Vaikka ulkona sataa, on meillä hymy sekä kermalikööripullo huulilla. Saksan kevätmatkan ensimmäinen päivä oli pitkä ja siksi kohtalaisen rankka, mutta Ulm tuli nähtyä ja samalla viihdyttävä futispelikin. Olen varannut pöydän panimoravintola Augustiner Bräustubenista, joita löytyy pitkin Münchenia ja Saksaa. Saavumme …

Jatka artikkeliin FC Bayern München – ensi kertaa Allianzilla

SSV Ulm 1846 – paluu 80-luvulle

Tämä juttusarja on omistettu Laamanaaman futismatkojen vakiokasvolle Steffelle, joka nukkui pois äkillisesti jouluna. Viimeiseksi yhteiseksi matkaksi jäi joulukuinen Italian reissu, mutta Steffe tulee olemaan mukana tavalla tai toisella myös tulevilla reissuilla. Aina mukana. Aina matkassa. München perjantai 28.3.2025 klo 10:00. Neljäs kerta toden sanoo. Olen hommannut Münchenin lennot elämäni aikana viisi kertaa ja näistä kolme …

Jatka artikkeliin SSV Ulm 1846 – paluu 80-luvulle

Legendaaristen pyhättöjen jäljillä Italiassa osa 3 – Stadio Diego Armando Maradona

Likaista, rosoista, ehkä vähän rikollistakin ja tietysti Diego Maradona. "Nähdä Napoli ja kuolla". Siinä ensimmäiset mielikuvat, jotka minulla tuli kaupungista mieleen, kun selvisi, että lähdemme kaverini kanssa Italian futisreissun viimeisenä kokonaisena päivänä Napoliin noin 18 tunniksi. Rooma 8.12.2024 klo 8:00. Aamupala on syöty ja omia akkuja ladattu sen verran, että neljäs reissupäivä on valmiina alkamaan. …

Jatka artikkeliin Legendaaristen pyhättöjen jäljillä Italiassa osa 3 – Stadio Diego Armando Maradona

Legendaaristen pyhättöjen jäljillä Italiassa osa 2. – Stadio Olimpico

Milano 7.12.2024 klo 8:00. Heräämme ihan setämiehinä kaverini kanssa jo ennen kello seitsemää. Kotirytmit on vahvasti päällä, mutta eipä siinä mitään - aamupalalle ja kohti uusia seikkailuja. Eilinen Interin peli ja päivän aikana nautitut juomat painavat hieman, mutta se mikä ei lähde aamuisella kermaliköörillä ei lähde millään. Eteenpäin! Kaverini entinen esihenkilö on italialainen ja hän …

Jatka artikkeliin Legendaaristen pyhättöjen jäljillä Italiassa osa 2. – Stadio Olimpico